Uupunut, mutta kuka?

Minä ainakin sen myönnän heti alkuun. Uupunut on henkilö joka kokee henkistä tai fyysistä voimattomuutta ja väsymyksen tunnetta. Uupumuksen voi jakaa kolmeen osaan, mutta en nyt puhu tästä asiasta sen enempää.

Tieto kun lisää selvästi tuskaa niin väitetään ei tietenkään aina joskus se helpottaa, mutta usein tuskastuttaa. Kuten minun tilanteessa. Olen ollut hyvin tietoinen, että kilpirauhasen vajatoiminnan kanssa on muutkin asiat ”vaarassa”, mutta en tiennyt asian olevan niin akuutti kunnes viikonloppuna löysin kirjoituksen jolle sain sitten muistakin sivuista tukea:

Lisämunuaisten uupumus on hyvin yleinen vaiva kilpirauhasen vajaatoiminnan yhteydessä.

Jäin sitten lukemaan  lisää tästä lisämunuais asiasta ja erityisesti lista jossa kerrottiin siitä millaisia oireita lisämunuaisten uupumus aiheuttaa. Tietysti listassa on myös stressistä johtuvaa oireita ja kilpirauhasesta johtuvia oireita, mutta kyllä se lista pysäytti mielen ja jäin pohtimaan mitä asian kanssa pitäisi tehdä. Soitanko lääkärilleni joka on kaikessa asiassa vastaan ja kysyn tätä olisiko suopea ja suostuisi edes puhumaan vai mitä asian kanssa teen. En ole vielä päättänyt, mutta täytyisi se kaiketikin tutkia. Tekeeköhän lääkärit muun kuin verikokeen tuosta? Kun lukemani perusteella sylkinäyte olisi tehokkaampi ja varmempi.

  • Hermostuneisuus X

  • Uupumus X

  • Käsien tärinä X (toisinaan)

  • Lihasheikkous X (toisinaan)

  • Sydämen tykytys

  • Ylivirittyneisyys

  • Paniikkihäiriö/paniikinomainen tunne X (toisinaan)

  • Heikotus X (toisinaan)

  • Heikko stressinsietokyky X

  • Vaikeus suoriutua sosiaalisista tilanteista X (toisinaan)

  • Keskittymisvaikeudet X (toisinaan)

  • Äkilliset mielenmuutokset, herkkyys X (joka päivä)

  • Ylireagointi X (toisinaan)

  • Malttamattomuus X (toisinaan)

  • Huimaus noustessa seisomaan

  • Ärtyneisyys X

  • Hypoglykemia

  • Huono palautumiskyky stressistä ja liikunasta X

  • Flunssankaltaiset oireet (heikko vastustuskyky) X

  • Päänsärky

  • Koko kehon särky/kolotus X

  • Herkkä iho X

  • Kömpelyys (tavaroiden pudottelu, esineisiin törmäily) X

  • Sekavuus X (toisinaan)

  • Jatkuva nälän tunne X (toisinaan)

  • Painon lasku X

  • Alaselän kipu X

  • Tylsyys, mitäänsanomattomuus – masennuskenkaltaiset oireet X (toisinaan)

  • Sumupäisyys (ennen seuraavaa kortisoliannosta)

  • Hapen pakonomainen haukkominen (Air hunger) X

  • Heikotus X

  • Pyörrytys, pyörtyily X

  • Oksentelu X (toisinaan)

  • ripuli X

  • tummat silmänaluset X (toisinaan)

  • heräily keskellä yötä tuntikausiksi X

  • jatkuva virtsaamistarve X

  • allergiat X

cordyceps

Kun sitten luin lisää asiasta lisämunuainen tuottaa hormooneja erityisesti kortisoleja. Itselleni ei ennen McRAW blogin kirjoitusta edes välähtänyt ajatus siitä, että olen mahdollisesti omalla ruokailullani lisännyt / vauhdittanut uupumusta (mikäli tällainen on). Käyttämäni Reishi kahvi on ihanaa ja lähes jokaisen aamun aloitus ja piristys, mutta reishi pilkkoo kortisolia jota lisämunuainen tarvitsee ymmärtääkseni minun tilanteessa jopa normaalia enemmän jotta se jaksaisi toimia oikein. Tästä asiasta viisastuneena jätän reishi kahvin juomisen huomattavasti vähemmälle ja etsin käsiini pikakahvin nimeltä cafeceps tai jo tutuksi tulleen Four Sigma Foods Instant cordyceps jauheen. Cordyceps tukee maksaa ja munuaisia. Mikäköhän turvallinen luontainen keino olisi rauhoittaa stressiä. Kamomilla tee? Täytyy tutkia yhä enemmän tätäkin asiaa.

Mainokset

Millainen fiilis?

Olen ollut pieni duracell tiistaista eteenpäin. Ei päikkäreitä ja suht ajoissa aamulla kuitenkin ylös. 8-10 välillä pitäisi kiristää niin, että nousisi tuolloin 8 aikaan eikä vaan nukkuisi. Nukkumaan mennään myös jo muutamaa poikkeusta lukuunottamatta 1-2 välillä kun alkaa väsyttää niin vietävästi.

Mitä tuli kuvioon mukaan? Olen osan asioista korvannut luomulla. Kaurahiutaleet vaihtui muunmuassa. Ja siemeniä (kurpitsa, pellava) on tullut ruokailuun mukaan. Chian-siemenet onkin ollut koko ajan mukana kuviossa. Ja broileri jäänyt ruokailusta pois. Luin jostain, että soija on pahasta ja normi broilerillehan syötetään soijaa joten se sai jäädä. Ihme en ole edes kaivannut! Valkoinen sokeri vedetty mahdollisimman minimiin. Ja Havupuu-uute juoma lisätty taas mukaan kuvioon. En tiedä miksi edes koskaan lopetin sen! Se on ihan hemmetin pahanmakuinen (oma mielipide), mutta granattiomenamehun kanssa sekoitettuna voisin juoda sitä loputtomat määrät!  Gluteeni on vedetty entistä tiukempaan syyniin. Tästä kerron tarkemmin miksi ihan omassa kirjoituksessa!

Olo on muutoinkin parantunut jonkun verran ja kuten kerroin tässä kirjoituksessa kaulalla olevat patitkin ovat lähes joka päivä olleet tunnustamattomissa. Ne kun parhaaseen aikaan ihan näkyi ilman koskemista ja olivat kipeät..

Vuosi sitten

”Vuosi sitten sen huomasin, voi kaiken muuttaa, mut jatkan niinkuin ennenkin”

 

Siitä on vuosi kun nykyinen firma jossa olen töissä vaihtui tämän edellisen tilalle… Vuosi?! Mihin se aika oikeasti vain katoaa? Vuosi sitten en myöskään kärsinyt näin pahasta olosta.. Olin siihen mennessä saanut silmätulehduksia yllättävän lyhyellä ajalla ja muutoinkin näin jälkeenpäin outoja ”varotuksia” omasta kehosta. Huimausta ja erityisesti sitä jatkuvaa väsymystä.. Nyt on siis mennyt reilu vuosi painien painavan väsymyksen kanssa. 

1,5 vuotta sitten lääkäri väläytti työuupumusta. Kunnes työterveyslääkäri totesi ettei moisesta ole mitään tietoa. (tuliko jonkulle yllätyksenä?!)  En siihen silloin enempää puuttunut. Myös päivistyksessä kerran lääkäri totesi, että kolme päivää sairaslomaa, mutta selvä työuupumus. En silloin jaksanut tehdä asialle mitään. Nyt mietin voiko tämän kaiken takana todella olla työuupumus joka on laukaissut kilpparinkin? Mulla oli erityisesti viimeiset 2kk vanhassa firmassa ja uuden firman kanssa ekat 2-4kk tosi stressaavaa aikaa. Nuo kaks viimeistä kuukautta vanhan firman kanssa oli sellaisia, että olin joka päivä töissä eli ei koskaan vapaata… Tähän tottusi ja kun tämä uusi tuli sen myötä työaika pieneni, vapaa päiviä tuli (ainakin joskus), ja tietenkin se kaikki näkyi mun jaksamisessa kun tilikin pieneni… 

Ekat 4kk mentiin muutamalla poissaololla ja kun vakkari työsuhde oli plakkarissa loppu sen stressaaminen ja sit petti lopullisesti terveys. Elän stressistä näköjään… 

Torkkupeitto kääryle

Back Camera Viereinen kuva kertoo sunnuntain tapahtumat. Makaan peiton alla ja kirjoitan kone sylissä tätä tekstiä. Ei jaksa olla pystyssä. Jotenkin luovuttaja fiilis juuri nyt. Väsyttää ja itkettää. Tästä noustaan on pakko ja tää ei nujerra, mut tänään ei tasitella tänään kerätään voimia!

Huomenna on töitä illasta. Stressaa ja hermostuttaa kun odottaa torstaita. Entä jos sieltä selästä löytyi jotain? Miten jaksaa sen tähän päälle vielä? 

Nyt jatkan lepäämistä ja pistän koneelta pyörimään kaikkea hömppää katsotaan näenkö vai nukahdanko! 

Parempaa alkavaa viikkoa kaikille!

Tieto lisää tuskaa

Juuri nyt mietin miksi netti on keksitty ja miksi sitä tulee lukeneeksi kaikkea mahdollista ja mahdotonta… 

Mitä enemmän luen sen pahempi oloni on ku stressaan, mietin ja itken. Miksi pitää miettii mitä huominen tuo tullessaan miksi ei vaan opi elämään tässä ja nyt. Ahdistanut kohta viikon ihan vietävän paljon. En tiedä mitä asialle pitäisi tehdä kun en saa tätä kaikkea mitä viime aikana on tapahtunut pois mielestäni. Ja lisää ahdistusta tulee kun luen kilpirauhas tietoa netistä ja erityisesti  kokemuksia. Tuntuu, että happi ei kulje ja unohdan hengittää.. Heikottaa ja pyöryttää. 

Sen lisäksi väläytellään sekaan vielä työuupumusta. Sehän kruunaisi koko touhun! Olen nyt kaksi päivää (iltaa) tehnyt 5h työ putkea ja olo on todella vetäämätön ja loppu sen päätteeksi. 

Mulla on niin liikatoiminan kuin vajatoiminnan oireita sekaisin.. Luin jostain, että vajatoiminta lihottaa ja väsyttää. Liikatoiminta laihduttaa ja hermostuttaa. Mä olen laiha enkä lihoa, väsynyt koko ajan ja hermostunut vähän väliä nykyään. Hiustenlähtöä on kummassakin. Olen mittaillut viikon ajan juuri sillä hetkellä kun saan silmät auki otan mittarin ja laitan kainaloon. Eli lämpöäni ja se on 35.3 – 35.8 välillä….

Vuoden päästä

Soitto kävi 12.10 ja puhelu oli hyvin lyhyt. En tivannut ihan lukuina niitä tuloksia, mutta otan ne vielä selville! Toisesta lääkäri sanoi, että se on varmaan luonnostaankin kohollaan kun en laske ollenkaan ja toinen oli sit laskenut hieman ja hän puhui, että on kohta vajatoiminnanpuolella. Mutta ei tässä vielä mitään hätää ole otetaan uudet testit vuoden päästä ni tiedetään enemmän. Mulla oli sata ja yks kysymystä, mut tuo VUODEN päästä uudet testit tuli niin puskista, että en kysynyt mitään.

Lääkäri vain totesi, että et varmaan töissä ole ollut. Kun kerroin olevani edelleen hän ei kommentoinut asiaan mitenkään. Ja nivelkivut oli ainut mikä kiinnosti, että onko niitä vielä. Onhan niitä itse asiassa parasta aikaa… Niitä kuvia nyt taas suunnitellaan.. 

Mitä pitää tapahtua, että joku sanoo jotain muutakin ku katsotaan ei tässä vielä mitään hätää ole? Ihminen syö syö ja syö sekä nukkuisi kaiken ajan taas… Ja se on normaalia. En ole pitkään aikaan kokenut olevani pirteä kun herään. Enemmänkin nukun 3 tuntia tai 12 tuntia kaipaan lisää unta… Ja unet on katkonaisia kun näkee painajaista…

Hiukset päästä

Mun piti reippaana tyttösenä kirjoittaa teille yhteistyökumppanista. Teksti on aloitettu ja se on tulossakin, mutta pakko päästä purkamaan ennen sitä tätä oloaan.

Tiedän myös sen, että puhuin kevyemmästä tekstistä, mutta sitä ei valitettavasti ole… Ei vaikka yrittäisin valehdella en siihen pysty. Ahdistaa kaikki… Tuijotan näyttöä ja tuntuu, että voisin repiä hiukset päästäni. Tosin siihen ei tarvita kuin niihin koskeminen ja niitä lähtee… Olen vaihdellut shampoota ja kokeillut erinlaisia hoitoaineita. Olen leikannut hiuksia lyhyemmäksi… Ne vain on kovin karheat ja niitä lähtee… Lähtee joka tilanteessa. Suihkussa, suihkun jälkeen seuraavana päivänä pesusta. Ei ole tilannetta jossa ei lähtisi.. Välillä stressaan, että koska löytyy ensimmäinen kalju paikka…

Koko päänahka on kuiva… Ja osaltaan pieniä rupia täynnä… Niinkuin hyttysen pistoja joissa kuivunut veri päällä joita rapsuttamalla ne aukeaa ja päästä valuu verta… Mutta näitä ”hyttysen pistoja” on ollut jo talvesta lähtien eli en usko niiden olevan niitä. Pää syhyää paljon. Olen aloittanut sisäisen aloe vera hoidon juomalla nestettä päivittäin sen pitäisi kosteuttaa ihoa.

Jos jonkulla on jotain ideaa mikä tämä voisi olla tai miten sen saisi paranemaan päin niin ideoita otetaan ilolla vastaan!

Mä unohdin jo

Hyvin tuttu tunne! Ilmeisesti tämä jatkuva valvominen alkaa jo näkyä taas muussakin. Eli unohtelen ihan sellaisia asioita joita hetki sitten juuri mietin. Kauppaan meno ei onnistu jos minulla ei ole kauppalappua. Väsyttää päivisin niin vietävän paljon kun öisin en juuri koskaan saa nukuttua. Kuten aikaisemmassa kirjoitin niin valvon taas kaikki yöt…

Olen nyt netissä pelannut muistipelejä jotta saisin treeniä muistini kanssa asioihin. Hermostun meinaan siinnä kohtaa kun tajuan, että juuri ajattelin mitä piti tehdä ja sit se on pyyhkiytynyt pois mielestä. Pakko miettiminen tuossa tilanteessa tuntuu pahentavan koko asiaa ja sen jälkeen stressi ja hermostuminen lisääntyy ja lopulta olen siinnä tilanteessa, että itken.

Olen teiltä saanut hyviä blogi vinkkejä tähän kirjoitukseen ja sen jälkeen muutoinkin näihin kirjoituksiin sekä myös löytänyt itse sellaisia mitkä on lähellä itseäni. Olen aloittanut kokoamaan niistä omaa kirjoitusta. Tuonne saa edelleen laittaa linkkiä! Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Olotila ja mietintää

Tänään oli huono päivä. Alkoi itse asiassa jo eilen illalla / yöllä. Oli veren ja raudan maku suussa ja heikko olo. Aamusta kun heräsin oli edelleen heikko olo ja silmät kutivat todella pahasti. Hieroin niitä jokusen hetken ja aamupalan jälkeen levitin niihin kookosöljyä joka hieman helpotti syhyämistä. Otin päikkärit jonka jälkeen turvotus oli laskenut ja punotus oli lähes poissa. Silmät ovat olleet loppu päivänkin todella väsyneen tuntuiset ja ärtyisät.

luomipunainen

Söin yhden allergia lääkkeen, mutta se ei tuntunut auttavan mitään. Olo tukkoinen ja flunssainen sekä nuo silmät ni mieleen tuli allergiakin jo.. Iho on taas punottanut kyynärtaipeista.

Törmäsin tänään vahingossa kirjoitukseen jossa oli silmien turpoamisesta ja ihottumasta. Turvotus ja punotus silmäluomessa voi johtua allergiasta, ötökänpuremasta tai kilpirauhasongelmasta. Jäin miettimään, että onkohan nämä silmät kilpparia ja stressihän lisää kilpirauhasongelmia jotka näkyy mm. iholla. Itsellä on tällä hetkellä ihan vietävän paljon stressiä työasioiden takia kun en tiedä koska on töitä… Uusia palkataan ja vakituinen on kotona tietämättä koska pääsee töihin…

Onneksi lääkäri on kirjoittanut minulle reseptinä Apolar 0,1% rasvaa jota uskaltaa laittaa myös varoen silmien ympärille. Se tehoo! Aivan mahtava rasva johon olen suoraan sanottuna hullaantunut! Normaali kortisooni voide ei tehoa, mutta Apolar tehoaa! Vielä on hiemaa jäljellä ja onneksi toinen kokonainen 100g tuupi vielä odottaa noutamistaan! Täytyy sen jälkeen kysyä jos oma lääkäri kirjoittaisi lisää! Miten ilman tuota voisi elää? Se tehoaa nopeasti ja auttaa minulla. Tosin peittää ongelman poistaen punoituksen ei siis paranna, mutta olen sen verran kriittinen miltä näytän,että en kehtaa liikkua missään ilman huivia jolla saan peitetty kasvot ja aurinkolaseja!

Kaikki on… niin miten?

Piti kirjoittaa heti seuraavana päivänä, mutta kuinkas kävikään… Torstaina olin töissä ja sain samasena iltana kutsun seuraavanakin päivänä ja nyt ei ole kuulunut mitään vaikka tiedän, että siellä olisi töitä… Saankohan kutsun perjantaiksi töihin ni torstaina vai kutsutaankohan joku harjoitteleva eikä vakkaria… Eikö ole ihanaa ja reilua, että vakituisessa työsuhteessa olevalle ei tarjota töitä kun nämä kun on vasta tullut taloon saa kaiken…

Mutta joo.. Torstaina paikat huusi hoosiannaa ja oikein kunnolla töiden aikana ja sen jälkeen.. Käsiin ilmestyi punaisia laikkuja ei onneksi pahoja ja meni kortisooni voiteella lauantaihin mennessä pois. Nukuin torstai ja perjantai välisenkin yön huonosti ja perjantai iltavuoro meni täysin koomassa töissä.. Olin sen talon hommista ja varsinkin siitä alueesta ihan pihalla. Nyt sitten ei olekkaan mitään kuulunut töistä enää…

Back CameraEi kamalan hyvä kuva, mutta pientä jälkeä tuli.. Jos nyt jäisi tuohon!