Mivitotal Plus

Nestemäinen monivitamiinikuva-5

Sain blogin kautta testiin Mivitotal Plussaa. Olin kuullut kyseisestä nestemäisestä monivitamiini liuoksesta ennenkin ja olin onnellinen kun sain testata sitä. Ensimmäinen asia kun pullon sain ja tein ensimmäisen ”mehuni” oli, että tuoksu ei ollut oikein mieleen. Mietin hetken juonko nesteen (olin sen siis veteen sotkenut). Maistoin hieman ja hetken päästä huomasin, että muki tyhjä ja mulla kamala himo tehdä lisää. Odotin aina, että koittaa aamu ja saisin taas juoda lasillisen tätä mehua. Eka viikko en huomannut mitään eroa olemuksessani muuta kuin sen himon. Nukuin paljon ja uupusin herkästi. Toiveet liian korkealla? En sanoisi niinkään, koska kaikki asiathan vie aikansa jos tai kun ne toimivat. Toisella viikolla jo huomasin eroa. Heräsin reippaampana ja jaksoin ilman päiväunia koko päivän vaikka se olisi ollutkin kiireinen. Lopulta huomasin toisen viikon lopussa, että se vanha (nuori) minä on palannut takaisin joka jaksaa hyvin 5tunnin yöunilla tai jopa vähemmillä koko päivän ja on reipas. Tuntui ihanalle kun voi mennä ja elää kuten ennenkin! Kamala työviikko meni suht kevyesti aamulla herätys 4.45 ja töistä pääsi 9.00 ja illaksi takaisin töihin. Viisi päivää jaksoin vaikka pelkäsin kestämistäni. En näe mitään muuta syytä muuttuneeseen olooni kuin tämä vitamiini liuos!

Tutustumaan pääsee Mivitotal Plussaan tästä . Vitamiini perheeseen kuuluu myös tabletteja ja miehille sekä naisille erikseen tarkoitettuja vitamiineja! Itse voin lämpimästi suositella! Helppo annostella kun saa juoda aamupalan yhteydessä ja maistuu hyvälle (ainakin omasta mielestäni) tuo virtaa ja hyvää oloa!

Mivitotal Plussaa ei suositella henkilöille, joilla on kilpirauhasen liikatoimintaa sen sisältämän L-tyrosiinin ja jodin vuoksi.

Mivitotal Plus on yksi markkinoiden monipuolisimmista monivitamiineista. Se sisältää mm. vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja sekä bioflavonoideja. Suomessa Mivitotal Plus on palkittu vuonna 2003 Suomen parhaana terveystuotteena, Ruotsissa se on saanut vastaavan huomionosoituksen jo kuusi kertaa!
-Hyvinvoinnin tavaratalo-

Kirjoitus sisältää tuotesijoittelua! Tuote saatu blogin kautta!

Mainokset

Pitäisi nukkua

, mutta ei näiden kipujen kanssa se onnistu. En oikein tarkkaan tiedä mikä tämä kipu on. Se on suussa ja ensin luulin hammaskivuksi, mutta se lähti niin, että oikealta ylhäältä särki ensin jonkin ajan kuluttua särkikin oikealta alhaalta, mutta ei ylhäältä. Sitten särky siirtyi vasen ylä ja sitten vasen ala. Nyt heittää oikea ylä ja ala koko ajan… Niinkuin hammas kipua, mutta kiertävänä. Särkylääkkeet auttaa jonkin aikaan näihin kipuihin, mutta mun särkylääkkeet loppus. Nyt vaan pitää yrittää väsyttää itsensä jotta saisi edes vähän aikaa nukuttu ja aamusta uhkaillusta myrskystä huolimatta lähteä hakemaan apteekista täydennystä. Mulla on toisinaan tämmöistä särkyä ja se kestää muutamasta päivästä noin viikkoon ja katoaa.

Olen ihan uupunut. Tosi kivasti alkanut tämäkin loma viikko. Tää yö ajatteleminen ei sovi mulle kun mielessä pyörii vain kysymys miksi minä… Miksi en ole kunnossa. Mitä pahaa olen tehnyt, että ansaitsen tämän kaiken.

Millainen fiilis?

Olen ollut pieni duracell tiistaista eteenpäin. Ei päikkäreitä ja suht ajoissa aamulla kuitenkin ylös. 8-10 välillä pitäisi kiristää niin, että nousisi tuolloin 8 aikaan eikä vaan nukkuisi. Nukkumaan mennään myös jo muutamaa poikkeusta lukuunottamatta 1-2 välillä kun alkaa väsyttää niin vietävästi.

Mitä tuli kuvioon mukaan? Olen osan asioista korvannut luomulla. Kaurahiutaleet vaihtui muunmuassa. Ja siemeniä (kurpitsa, pellava) on tullut ruokailuun mukaan. Chian-siemenet onkin ollut koko ajan mukana kuviossa. Ja broileri jäänyt ruokailusta pois. Luin jostain, että soija on pahasta ja normi broilerillehan syötetään soijaa joten se sai jäädä. Ihme en ole edes kaivannut! Valkoinen sokeri vedetty mahdollisimman minimiin. Ja Havupuu-uute juoma lisätty taas mukaan kuvioon. En tiedä miksi edes koskaan lopetin sen! Se on ihan hemmetin pahanmakuinen (oma mielipide), mutta granattiomenamehun kanssa sekoitettuna voisin juoda sitä loputtomat määrät!  Gluteeni on vedetty entistä tiukempaan syyniin. Tästä kerron tarkemmin miksi ihan omassa kirjoituksessa!

Olo on muutoinkin parantunut jonkun verran ja kuten kerroin tässä kirjoituksessa kaulalla olevat patitkin ovat lähes joka päivä olleet tunnustamattomissa. Ne kun parhaaseen aikaan ihan näkyi ilman koskemista ja olivat kipeät..

Torkkupeitto kääryle

Back Camera Viereinen kuva kertoo sunnuntain tapahtumat. Makaan peiton alla ja kirjoitan kone sylissä tätä tekstiä. Ei jaksa olla pystyssä. Jotenkin luovuttaja fiilis juuri nyt. Väsyttää ja itkettää. Tästä noustaan on pakko ja tää ei nujerra, mut tänään ei tasitella tänään kerätään voimia!

Huomenna on töitä illasta. Stressaa ja hermostuttaa kun odottaa torstaita. Entä jos sieltä selästä löytyi jotain? Miten jaksaa sen tähän päälle vielä? 

Nyt jatkan lepäämistä ja pistän koneelta pyörimään kaikkea hömppää katsotaan näenkö vai nukahdanko! 

Parempaa alkavaa viikkoa kaikille!

Miten meni MRI?

Eilen oli sitten se lannerangan MRI kuvaus. Hermostutti ihan vietävästi.. Kuvaus jouduttiin keskeyttämään kerran kun erehtysin avaamaan silmäni ja tajusin kuinka ahtaassa ”kolossa” olin ja paniikki siinnä meinasi iskeä kun en ahtaita paikkoja siedä. Onneksi tilanne saatiin rauhotettu nopeasti ja sain laput silmille en osannut niitä pyytää ennen kuvausta kun en koskaan aikaisemmin ole kuvauksissa ollut.

Kuulokkeet korvilla kuuntelin 30min sijaan 45min Radio Suomipoppia. Ja juuri kun oppisin nauttimaan jopa olostani ja sain itseni kunnolla rennoksi kuulin ilmoituksen, että se oli siinnä ja kuvat on onnistunut.

Ainoa mikä suuresti ihmetytti oli se, että miksi sen kuvaus koneen piti pitää niin järkyttävää meteliä! Ääni kuvauksen aikana on hirveä!

Hoitaja ”pelotteli” varjoaineilla, mutta niitä ei onneksi tarvinnut laittaa! Huh ahdas paikka ja piikki ei olisi ollut paras mahdollinen idea! Terveystalon lääkäri oli kuvauksessa sen verran mukana, että kuvat kelpasi. Olisin halunnut hänen arvion tietää kuvista, mutta tiedän kysymykseni siihen tilanteeseen olleen turha.. Kuvat lähtee TK lääkärille ja hän ”lukee” ne kertoen tulokset minulle 28.8.

Päivän päätteeksi menin vielä töihin illaksi. Kotona olin siinnä 23.30. Aloin katsomosta katsomaan ohjelmaa, mutta sain 10min katsottua kun uni vei voiton!!! 8 aikaa heräsin eli noin 8h putkeen nukkumista ja olen yhä ihan uupunut ja loppu.. 😦

Vuoden päästä

Soitto kävi 12.10 ja puhelu oli hyvin lyhyt. En tivannut ihan lukuina niitä tuloksia, mutta otan ne vielä selville! Toisesta lääkäri sanoi, että se on varmaan luonnostaankin kohollaan kun en laske ollenkaan ja toinen oli sit laskenut hieman ja hän puhui, että on kohta vajatoiminnanpuolella. Mutta ei tässä vielä mitään hätää ole otetaan uudet testit vuoden päästä ni tiedetään enemmän. Mulla oli sata ja yks kysymystä, mut tuo VUODEN päästä uudet testit tuli niin puskista, että en kysynyt mitään.

Lääkäri vain totesi, että et varmaan töissä ole ollut. Kun kerroin olevani edelleen hän ei kommentoinut asiaan mitenkään. Ja nivelkivut oli ainut mikä kiinnosti, että onko niitä vielä. Onhan niitä itse asiassa parasta aikaa… Niitä kuvia nyt taas suunnitellaan.. 

Mitä pitää tapahtua, että joku sanoo jotain muutakin ku katsotaan ei tässä vielä mitään hätää ole? Ihminen syö syö ja syö sekä nukkuisi kaiken ajan taas… Ja se on normaalia. En ole pitkään aikaan kokenut olevani pirteä kun herään. Enemmänkin nukun 3 tuntia tai 12 tuntia kaipaan lisää unta… Ja unet on katkonaisia kun näkee painajaista…

Mieliala

Se heittelee taas miten sattuu. Voin olla todella hyvällä tuulella ja pienikin väärä sana jonkulta ja tämä neiti on kuin myrkyn merkki. Itseäni rasittaa tämä, mutta en saa taas hallittu yhtään tätä.

Back CameraAinoa missä tilanteessa hallitsen edes vähän on yksin ollessani. Suutun siis toisinaan itsellenikin, mutta harvemmin. Olin tänään sali treeneissä tai itse asiassa minun piti vain mennä kuvaamaan, mutta päätysin hieman kokeilemaan laitteita myös. Annoin käsille hieman rääkkiä ja jaloille myös. Jalat ei tykännyt venyttelyistä ja lämmittelyistä huolimatta, mut kädet voi oikein hyvin! Salin jälkeen kävin taas sieniä katselemassa. Yllä oleva herkullisuus löytyi, mutta oli niin pieni vielä ja yksin, että ajattelin odottaa. Kuten niitä kanttarelleja joita löytyi!

Nälkä on pohjaton ollut taas. Aamiaisen (puuron) jälkeen kaipaan jo parin tunnin päästä taas ruokaa ja tänään ruuan (kalaa ja perunoita) jälkeen söin heti perään puuroa jotta vatsaan saisi täytettä. Ei tehonnut kuin hetken ja taas nälkä. En käsitä tätä pohjatonta ruokahalua mikä on jo jonkin aikaa ollut! 😦  Olen ruvennut kaikkien muiden asioiden lisäksi juomaan Masajon jaksamisjuomaa. Se piristää ainakin silloin kun on töihin mentävä ni sen verran, että 5h menee tosi tehokkaasti vaikka sen jälkeen onkin väsynyt. Mutta se mikä tuossa houkuttaa on tuo suola! Suolan himo on taas ollut älytön 😦

3 dl vettä
3 rkl Intiaanisokeri® -täysruokosokeria
¼ tl Ruususuola® -kristallisuolaa.
Ilmoittaudu tästä SummerRun -tapahtumaan ja tule mukaan fiilistelemään kesää!
Kesän rennoin juoksutapahtuma Helsingin Hietaniemessä 2.8.2014. Koodilla saa -15% alennuksen lipun hinnasta. SUMMER15

Mittari ranteeseen?

Nyt tarvitsisin apua! Tietääkö joku löytyykö Suomesta kuin Fitbit ranneke joka ”tutkii” sykkeen ja unen laadun?

Olen jo jonkun tovin etsinyt ja miettinyt tuota syke + unenlaatu juttua ja olisi mielenkiintoista tietää kummastakin enemmän. Ei tosin tullut vastaan kuin Fitbitin. Ei siinnä vikaa ole näin nopeasti katsottuna, mutta ajattelin jos saisi johonkin verrata. Ja jos tuohon päädyn odotan, että tulee nuo uudet värit pinkki voisi olla aika kiva!

Kuva

Myös jos joku tietää, että olisi mahdollista kokeilla tuollaista niin sekin sopii! Tietäisi sen jälkeen paremmin vastaako se sitä mitä niissä kerrotaan. Olen utelias tietämään millaista uneni on milloinkin jos sen saisi jotenkin helposti selville.

Suossa ollaan

Tai ainakin siltä tuntuu.. Ja suo upottaa koko ajan lisää. Huono aamu eikä tunnu päiväkään lähtevän käyntiin mitenkään. Niinkuin olisi rinnan päällä 20kilon paino joka puristaa rintalastaa kasaan. Ahdistaa…

Silmät painuu kiinni kesken kävelemisenkin ja niveliin särkee. Miksi piti herätä ja nousta tähän aamuun..? Mä en jaksa hengittää, en tänään! Sopiiko jos kokeilen huomenna taas uudelleen?

Olen niin uupunut ja niin väsynyt. Yksinkertaisesti niin loppu tähän viikkoon jo nyt. Järkyttyneenä tajusin, että viikko on vasta puolessa välissä. Onneksi huomenna on torstai silloin ajoin nukkua juuri niin kauan kun siltä tuntuu. Vähän nollataan jos jaksaisi taas tätä normaalia kamalampaa päivä väsymystä.

Maca jauhe

Kirjoitin 13.3. Syömällä terveeksi? kirjoitukseni Siellä kerroin superfoodi jutuistani ja erityisesti Cocovi maca-jauheesta. Olen nyt reilu 3kk syönyt tuota jauhetta (enkä vieläkään osaa käyttää sitä muussa kuin pirtelössä hahah) ja ajattelin avautua sen tuomasta tunteesta enemmänkin.

Olen yleisesti syönyt sen 3viikkoa joka päivä ja viikon tauko. Teho on kuulema parempaa kun pitää taukoja. Edelleenkin huomaan taukoni aikana, että olen selkeästi väsyneempi kuin muutoin vaikka nukun yhä heikosti. Macan pitäisi vaikuttaa krooniseen väsymykseen ja parantaa unen laatua. Tuota unen laatua ni joo kun käytän macaa uneni on syvempää (siis se aika kun nukun) ja kun en käytä näen enemmän painajaisia ja heräilen kesken unien useasti.

Macan pitäisi vähentää stressiä! Tämä on asia jonka allekirjoitan omalla kohdalla täysin. Olen ihminen joka stressaa kaikesta ja kaikista, mutta huomaan olossani selvän muutoksen silloin kun on taukoa macasta. Macan aikana stressaan, mutta se stressin laatu on selkeästi kevyempi ja kuormittaa itseäni vähemmän. Stressin takia voisin syödä isompiakin annoksia ja ilman taukoja, mutta teho on ilmeisesti parempi taukojen kanssa ja mahani ei siedä raakaa macaa enempää kuin ½teelusikkaa kerrallaan. Söin kerran kokeilu mielessä teelusikallisen ja pahoinvointi oli koko päiväinen. Onneksi vain olona ei muutoin, mutta pidempään tätä pohdittuani olen miettinyt, että pitäisi kokeilla kaksi kertaa päivässä tuota puolikasta syödä jos saisi sillä tavalla enemmän syötyä ja jos kekseisi jonkun muunkin keinon syödä macaa kuin pirtelössä aina.

Macaa käytetään myös kilpirauhasvaivojen hoitoon. Tämä on itselläni se suurin syy heti tuon stressin lievityksen jälkeen, miksi macaa oikeastaan syön! Stressi kun lisää kilppari ongelmia ja jodin puutos vaikuttaa siihen myös. Macassa jodia on 520ug / 100g.

Itse koen Macan kuuluvan arkipäivääni vaikka en näiden kuukausien aikana ole vieläkään oppinut tykkäämään sen mausta. Uskon silti sen tehoon. Jos joku haluaa lukea lisää mikä Maca on niin esimerkiksi täällä on hyvä kirjotus macasta. Itse käytän Cocovin macaa, mutta ainakin Voimaruoka ja Puhdistamo tekee maca-jauhetta. Macaa löytyy myös kapselina.