Viikko reissussa

Olin tuossa tammikuun alkupuolella viikon ulkomaan reissulla. Itä-Euroopassa ja näin jälkeenpäin voisin sanoa, että jos tuollaisen reissun vielä teen varaudun asioihin hieman toisin. Krakovankin kokoisessa kaupungissa oli haastavaa löytää mitään sopivaa syötävää ainakin kun ei ollut mahdollisuutta laittaa sitä ruokaa itse. Valmisruokia ja raakoja lihoja oli kauppa täynnä. Gluteenitonta sai hakemalla hakea ja kun se löytyi oli niissä sitten jotain muuta jota en kärsinyt syödä. Pakkasin Suomesta mukaan tonnikalapurkkei ja vähän kaikkea muuta. Eniten kaipasin reissussa voita ja kananmunia. Tuli syötyä niin paljon kaikkea väärää ja omalle keholle sopimatonta. Täytyy tarkemmin ruveta katsomaan jatkossa hotelleja josko olisi mahdollisuus laittaa ruokaa itse 🙂

Piristävää reissussa oli aurinko. Voi sitä kaivattu olikin jo ja sellainen +6c ilma teki jo ihmeitä noiden kovien pakkasten jälkeen! Vitamiini varastoistani piti huolen reissun aikana  MiviTotal Plus

Reissun jälkeen oli ihana palata kotiin ja syödä sekä nukkua! En tiedä mikä tuolla iski, mutta joka aamu 5-6 aikaa heräsin ihan omatoimisesti ja illalla klo 22-23 nukahdin melkein istuen!

Näyttökuva 2016-2-5 kello 12.02.57

Ilma oli kovin keväinen!

Mainokset