Jotain tuoretta, kiitos!

Muistan vielä hyvin kun jokunen vuosi sitten töiden jälkeen teki ruuaksi aika usein. Jauhelihaa ja spagettia vielä  niin, että jauheliha ruskistettiin pannulla ja siihen lisättiin rakettispagetti mukaan ja vettä reilusti, kansi päälle ja hautumaan. Tätä samaa söi usein. Se oli helppoa kun ei jaksanut ruokaan keskittyä. Se oli jopa ihan hyvää. Nykyään huomaan, että edes aamupalaa en voi syödä ilman, että siinnä on jotain tuoretta. Kaipaan jotain mikä ei ole kuumennettu. Munakkaan päälle tuoretta persiljaa suht isokin määrä. Se maistuu taivaallisen hyvälle.

persilja

Kaikkiin muihinkin ruokiin kaipaan jotain tuoreutta/raakaa. Jo hyvin tutuksi tullut jälkiruoka kermavaahtoa ja hedelmiä. Tuota himoitsen suuresti joka päivä. Ei sokeria ei edes hunajaa se maistuu hyvin makealle ilman mitään ihmeellisyyttä. Tämä kun on nyt yrittänyt välttää kaikin tavoin suoraan sokeria koko helmikuun on avannut uusia makuja. Asioita maistaa sokerittomana eritavalla kuin sokerisena. Tiedän, että helmikuun jälkeen sokeri palaa mukaan, mutta tiedän myös sen, että huomattavasti pienemmässä määrässä kuin tähän asti! Maailma maistuu paremmalle ilman liika sokeria! Olo on parempi ilman sokeria. Erinomainen esimerkki sokerittomasta on macakakku. Se maistuu suussa toisinaan jopa todella makealta ja siinnä ei ole yhtään lisättyä sokeria. Kuivatut taatelit ja banaani tekee kakusta makean. Hedelmissä on sokeria sen tiedän ja niitä en ole vältellyt, koska pääni olisi seonnut jos olisin sitä yrittänyt!

IMG_4138

Luomu broilerin koipi, bataatti muussi, hapatettu suolakurkku, tuorekurkku ja sinihomejuusto. Yksi viime viikon päivällisistä. Todella helppo tehdä ja maistui hyvälle! Broilerit tietysti maustettiin itse!

Onkohan liian aikaista alkaa pistämään purkkiin sisälle kasvamaan tilliä, persiljaa ja minttua? Muita hyviä mauste ideoita koti”puutarhaan”?

Tuoretta viikkoa kaikille!

What is grown in the garden (inside) . Parsley? dill? mint? other?

Fresh weeks for everyone!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s