Aurinko tuo energiaa

Aurinko antaa selkeästi mulle lisää energiaa! Olen nyt muutamina päivinä huomannut kun toisina paistaa aurinko ja toisina ei. Ne päivät kun se aurinko nousee mä olen myös hetki sen jälkeen jalkeilla ja reippaana tekemässä kaikkea kun taas ne päivät kun aurinkoa ei näy kunnolla voisin maata sohvan pohjalla ja kampean itseni vain väkisin ylös. Kyllä kevään tulolla ja auringon säteiden lisääntymisellä on suuri voima väsyneeseen kehoon. Tiedän potevani jonkinlaista ”kaamos masennusta”, koska parikin talvea on jo mennyt haikaillessa johonkin aurinkoiseen paikkaan pääsystä talvella. En ole tällainen aina ollut, mutta sairastelun myötä olen alkanut kaipaamaan kokoaikaista kevättä ja kesää. Aurinkoa ja lämpöä.

pajunkissa

Mikä onkaan ihanampaa istua sohvalla torkkupeitto harteilla ja aurinko paistaa ikkunasta suoraan kasvoihin. Se on lämmin jopa ihmeen lämmin vuodenaikaan nähden. Kutsuvasti se kehottaa saapumaan ulos ja sinne olen kohta suuntaamassakin. En malta pysyä pitkää aikaa sisällä aurinkoisella säällä. En jaksa paljon tehdä, mutta ihan ulkoilua vain. Nauttia. Kyllä kevät hanget ja lintujen laulu on ihanaa!

Paikkoja on särkenyt viime päivinä luvattoman paljon ja luvattoman usein. Selkä ja vasenjalka on kaikkein kipeimmät sen kaatumisen jälkeen edelleen. Juon joka päivä optiMSM vettä ja se auttaa nukkumaan kipujen kanssa. Se kyllä auttaa muuhunkin mun kynnet on taas pitkät ja paksut. Ne kestää paljon enemmän ja kasvavat. Sekin on kivaa jotenkin kaivannut omia kynsiäkin, mutta ei jaksanut niiden suhteen panostaa tuossa jokin aika sitten nyt ne tulee MSM:n vuoksi taas takaisin. Ne oli viimeksikin pitkät kun tuota join usein. Edelleenkään tuo maku ei ole mitään herkkua, mutta tietää sen auttavan kipuihin edes jonkin verran niin kyllä tuota juo.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s