Tämä on vielä…

.. sellaisella alueella, että tätä katsotaan. Siinnä kiteytetysti ja lyhyesti päivän kohokohta…

Elikkäs ensin aamusta varaten soittoaika tohtorille terveyskeskukseen. Sen jälkeen soitto TYKSiin jossa hoitaja oli onneksi tällä kertaa toinen. Ja hänen kanssaan pystyin puhumaan asiasta suoraan. Elikkäs viimeisimmät arvot olivat TSH 4.8 ja T4V 12.9 (9-19 normaali). TSH oli hoitajan mielestä jo sen verran ylhäällä, että lääkitystä pitäisi alkaa harkitsemaan kun kerran olossa asian jo huomaa. T4V oli samaisen hoitajan mielestä jopa turhan alhainen vaikka normaalin rajoissa onkin. Hän käski puhumaan tk lääkärin kanssa asiasta. Kerroin, että minulla on soittoaika ja hänestä se oli hyvä jotta asia saataisiin hoitoon. Tuntui hyvälle ja helpottavalle, että joku tuntui kerrankin kuuntelevan ja olevan samoilla linjoilla ettei näin voi jatkua.

Sitten olikin terveyskeskuksen lääkärin soitto. Kerroin väsymyksestä, vaihtuvasta mielialasta, kerroin tuloksista jotka myös hän näki koneelta ja kaikesta muusta puhuttiin. Hetken hän puhui lääkityksestä ja sitten tokaisi, että ei ole vielä niin hälyttävä asia, että lääkitystä tarvittaisiin. Pisti lähetteen kesäkuulle uusiin kilpirauhas testeihin. Väsymys voi tulla mistä vain. Itkuisuus/huonon tuulisuus kuukautiskiertoa. Kerroin syömisestä ja suolan himosta. Syömiseen hän kommentoi, että se ei näy missään kun olen hänen mielestään todella hoikka ja suolan hän sivutti kokonaan.

Mun sairasloma päättyy 2.5. ja 5.5. olisi sitten tarkoitus lähteä töihin. En vain tiedä miten ihmeessä jaksan.. Kun kotonakaan ei meinaa jaksaa olla enempää 3h kerralla hereillä ilman pikku päikkäreitä. Stressi ja huoli on suuri. Pelko siitä mihin asti tätä katsotaan ja odotetaan vai mitä pitää tapahtua ennen sitä että joku herää…

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Tämä on vielä…

  1. Kauheeta pompottelua! Ja uudet testit vasta kesäkuussa! Sulla pitäisi olla erikoislääkäri, eikä terveyskeskuslääkäri…. Mä toivon että sulle vielä löytyy se erikoistunut lääkäri, joka sua voi auttaa!

    • En vaan itse enää tiedä mistä lähtisi tätäkin etsimään kun tuntuu, että ne joilla ei ole valtaa (hoitajat) on huolissaan ja ne joilla olisi (lääkärit) ei näe tässä mitään ongelmaa… :/

  2. Yksityiselle ja sieltä endokrinologi, ehdottomasti jos vaan varat suinkin sallii! Kyllä noilla lukemilla ja oireille pitäisi saada koelääkitys.

    • Taitaapi tulla aika kalliiksi… :/ En ole katsellut/tietoinen mitä tulisi maksamaan. Olisin kyllä täysin valmis ottamaan koelääkityksen. Alan olemaan niin loppu näihin jatkuviin mielialan muutoksiin, väsymykseen, unettomuuteen…

    • Tuollaisella hinnalla voisi jo alkaa harkita kun joku jossain kertoi maksaneensa 300€ ja tuntui aika kamalalle summalle..

  3. Mä selvisin tuolla pelkällä käyntimaksulla kun oli omat labratulokset mukana, toki jos sitä kautta otattaa lisää labroja niin sit hinta herkästi tuonne nouseekin. Mutta se on vapaaehtoista 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s